Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Hurjan suosion saanut Hildur-kirjasarja on vienyt kirjailija Satu Rämön kiivastahtiselle kiertueelle, mutta kirjat syntyvät Islannin Isafjördurissa rakkaan merimaiseman äärellä.
Tähän näkymään ihastuimme. Huoneessa oli pikkuinen ikkuna, vaihdoimme sen isoihin lasioviin.
Meidän piti viettää Isafjördurissa vuosi, mutta sitten korona sulki maan. Päätimme jäädä, mutta meidän oli ostettava oma asunto. Kylän joogasalin ikkunasta ihailin maisemaa merelle ja vuorille ja ajattelin: kunpa tällaiseen voisi herätä joka päivä. Sitten vanha tuttava Reykjavikista laittoi viestiä, että kylästä on tulossa talo myyntiin. Talo oli kauhea remonttipommi, mutta tarjolla oli juuri toivomamme maisema. Päätimme siis ostaa maiseman. Taloa on nyt remontoitu nelisen vuotta.
Kirjoitan ruokapöydän ääressä, josta näen meren. Vaihdoimme pikkuisen ikkunan paikalle lasiset pariovet, joista näkee maiseman. Ovien eteen tehtiin myös terassi, vaikka terassikelejä on Islannissa harvoin.
Eteisen naulakon teki Björgvin. Hän rakastaa kaikenlaista rakentamista.
Rakastan ulkona olemista, ja ennen kirjoittamista hölköttelen kolmen kilometrin lenkin. Kirjoitan suunnitelman mukaan, vaikka tekisinkin tekstin miljoona kertaa uusiksi. Näin kirjoittamisessa pysyy rauha. Teksti etenee. Kun tyttäremme Saga ja Sæla valtaavat ystäviensä kanssa iltapäivällä alakerran, siirryn yläkerran työhuoneeseen.
Rakastan ruoanlaitto. Keittiössä on myös kiva hengailla, sillä olen kahvi- ja viini-intoilija.Värikkään teoksen ostimme itsellemme joululahjaksi.Se on nyt jo edesmenneen islantilaisen taiteilijan Prins Pólón teos, jossa lukee: Elämä, vitsailetko minulle?
Harrastan voimailua: maastavetoa, kyykkyä ja penkkipunnerrusta. Punttisalin vieressä on kylän kalakauppa, joten haen sieltä päivällisen ainekset salilta tullessani. Rakastan ruoanlaittoa ja olen myös kahvi- ja viini-intoilija. Keittiömme lattia on röpelöistä metallilevyä, sitä käytetään myös kalastusaluksilla. Alla on lattialämmitys, joten keittiössä on kiva hengailla ja juoda kahvia. Tavallinen arki on ihanaa.
Kasvit tuovat eloa sisustukseen, mutta on ole yhtään puutarhaihminen. Puutarhanhoito onkin aika marginaaliharrastus Islannissa. Tämän paprikan kasvatus on puolisoni ja lastemme ansiota.
Käytännönläheinen sisustaja, se minä olen. Meillä ei ole ylimääräistä tavaraa. Seppo Kohon suunnittelema Secto-valaisin on minulle tärkeiden kirjojen, puolisoni Björgvinin lp-levyjen ja yhteisten taulujen lisäksi ainoita esineitä, jotka täältä joskus lähtiessämme pakkaamme mukaamme. Huonekalut saavat jäädä, sillä pieni
talomme on sisustettu tänne sopivin kalustein.
Kirjat ovat minun intohimoni, musiikki puolisoni. Tunnen oloni turvalliseksi, kun ympärilläni on kirjoja.
Isafjördurissa on kolmasosa kirjoistani, muut ovat Reykjavikissa laatikoissa. Olen raahannut kirjat Barcelonaan, takaisin Islantiin ja Islannin sisällä. Minulla on turvallinen olo, kun ympärilläni on kirjoja.
Oikeanpuoleinen maalaus on Eva Wahlströmin. Ihailen häntä. Ensin ura nyrkkeilijänä, sitten taiteilijana. Vasemmalla on islantilaisen Sigthora Odinsin teos.
Jaana Kivipelto-Tulkki kuvat Björgvin Hilmarsson
Kirjailija Satu Rämön, 44, Hildur-sarjan neljäs osa Rakel ilmestyy 1.11. Sarjasta tehdyn tv-sarjan kuvaukset alkavat talvella. Kirjasarjan oikeudet on myyty 17 kielialueelle. Hildur-näytelmän ensi-ilta on Turun kaupunginteatterissa 7.11. Satu Rämön ja Satu Konttisen Kotikumpu-lastenkirjasarjan kolmas osa ilmestyy toukokuussa. Satu asuu Islannin Länsivuonoilla puolisonsa Björgvinin ja kahden tyttärensä, Sagan ja Sælan, kanssa. Verkkosivut satu.is, Instagramissa @satu_ramo.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
Nelisolutorvi 12-tuuman bassoäänisellä
Bose hotkaisi McIntosh Groupin
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Joulukoti Porvoon vanhalla rautatieasemalla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
FOKUS MEDIA
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI